sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Juhlien jälkeen

"I am going, i am going, where streams of whiskey are flowing"
The Pogues, Streams of whiskey


Mietin kauan blogin avaamista korkki tiukemmalle-kampanjalle, koska se nyt on vaan niin tyhmä ja idiootti idea. Nykypäivänä mikään ei ole niin postmodernia huttua kuin blogin pitäminen, okei paitsi omista unelmistaan kertominen reality-tv-ohjelmissa. Ylipäätänsä jostain näin pienimuotoisesta tapahtumasta (HAH) kirjoittaminen on turhaa. En itse kirjoittanut tuota edellistä lausetta, oikeasti sen kirjoitti joku kateellinen joka ei ole keksinyt näin hienoa ja typerää ideaa kuin pistää korkin tiukemmalle keskellä "parhainta" juhlakautta. Tosin pahin mahdollinen kausi olisi ollut ehdottomasti joulun aikaan..
Selityksiä tuskin tarvitaan.


Eilen tuli juhlittua ystäväni Idan syntymäpäiviä. Otin mukaani aveciksi Eskon, koska rehellinen tarkoituksemme oli seurata hameväen liikkeitä ja tottakai tutustua uuteen ihmisseurueeseen. Itse tunsin juhlista muutaman hahmon, Esko puolet siitä. Esko onnistui alkuillasta ottamaan ruokaillessa oluen ja tajusi vasta myöhemmin, että se tarkoittaa vain yhtä juhlissa. Naks, naks. Totutusti suomalaisessa nuorisokulttuurissa on vallalla käsitys, että jos et juo on sinussa jotain vikaa, korostanko liikaa? Kirjoitan kieli poskella ja vasen käsi hapuillen jaffapulloa.

Ilta kului juhlissa siis erilaisten valejuomisten kehittelyssä (näyttääkö pommac oluelta, cocacola-drinkiltä jne..) Pommacia ei kyseisessä ravintolassa tarjottu, joten Esko-poloinen joutui juomaan oluttaan noin 45 minuuttia, yhtä olutta, Esko? Naks, Naks! Tunnelma yhden oluen jälkeen vaihtui euforisesta vielä euforisempaan, olimmehan matkalla kohti terveempää aikuisuutta ja buddhalaisen munkin ajattelun selkeyttä.

Illan aikana totesimme myös, että suomalaiset nuoret eivät tahdo luopua alkoholin juomisesta, ei sitten millään! Yrityksemme rekrytoida uusia raittiita nuoria seurakuntaamme epäonnistui täydellisesti. "No en todellakaan tuu mukaan", "Painan not-nappulaa välittömästi". Kootut selitykset luettavissa nuorison huulilta.

Kuluneen kolmen viikon aikana olemme onnistuneet kuitenkin saamaan veto-joukkoihimme Jutan, naisen joka ei kavahda haasteita vaan tahtoo antaa kaikkensa (toisien sanoen hiuksensa) sosiaali-ja terveysministeriön sivuprojektille. Jutan rangaistuksena olkoon hiustenleikkuu, mikäli hän haksahtaa mieron tielle. Hiusten leikkuulla tarkoitetaan sellaista armeijasiiliä. Oi voi. Mikäli Jutta haksahtaa, voi hän tietysti saman tien hakeutua armeijan harmaisiin?

Helsingin sanomien kuukausiliitteessä oli artikkeli suomalaisesta juomapolitiikasta varsin monesta näkökulmasta. Lukekaa! Loppuun hieno saunakaneetti artikkelista:

"Selvityksen mukaan joka kymmenes olut juodaan saunoessa. Kun Suomessa on 3,2 miljoonaa saunaa, niin kieltämällä saunat oluen juonti romahtaisi lisää"

Raitista sunnuntaita!